sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Ensi vuonna jatkuu..

Viimeisiä päiviä viedään 
tätä vuotta.

Ajattelin että muistelisin hieman tätä vuotta.
Vuosi on tuonut mukanaan paljon uutta.
Opinnot jatkunut, M aloittanut dagiksen 
sekä löysin miehen ja ehdin erotakkin.
Ehdin myös matkustaa.
 Löysin uusia tuttavuuksia sekä hyvän ystävän, Emman.







Tietenkin sitä toivoo seuraavalta vuodelta paljon enempi.
Olen kuitenkin ollut onnellinen ja tyytyväinen tähän vuoteen.
Mitään en muuttaisi.






Ollaan tämä vuosi oltu suht terveitä.
Vaikka ollaan käyty kamppailuita lääkäreitten kanssa
että saataisiin M allergiatesteihin
niin kamppailut ovat tuottaneet tulostaan.
Alkuvuodesta M pääsee tutkimuksiin.


Vuosi 2013 näyttää hyvältä.
Opinnot jatkuu sekä M dagiksessa.
Kesä tulee olemaan erillainen, erillaisempi kuin viime kesä.
Pakko tehdä töitä ja sen takia M hoidossa.
Vaikka normi arki rullaakin vuoden ympäri niin ei saa unohtaa arjen-luxusta.
Sitäkin luvassa vuonna 2013.


Mitään sen kummempia uv lupauksia en meinaa tehdä.
Yksi on kuitenkin minkä koitan saavuttaa,
nimittäin kesään mennessään +5kg. 
Tietenkin tuo 5kg voisi olla mieluiten lihasta kuin läskiä.
Haluaisin myös tutustua uusiin ihmisiin, luoda kontakteja.
Sekä, ehkä löytää se oikea rakkaus.

Sellaiset ihmiset ketkä huokuu huonoa energiaa toisille-
sellaisia haluan välttää.
Haluan voida henkisesti sekä fyysisesti hyvin,
koko vuoden 2013.

Tällähetkellä olen onnellinen.
Tällähetkellä mulla on kaikki mitä tarvitsen.
Voin aloittaa vuoden 
2013
onnellisesti.



Vuosi vaihtuu erillailla tänä vuonna, kuin viime vuonna.
Viime vuonna oltiin M kanssa kahdestaan kotona.
Nyt, nyt lähtee M isällensä.
Ensinmäinen pyhä kun M on muualla, kuin kotona.

En tiedä suunnitelmistani vielä mitään.
Sen tiedän että kotona en meinaa istua.
Haluan tavata ihmisiä, tanssia!

Kiitos lukijat tästä vuodesta 
Hyvää, onnellista uuta vuotta
2013!


perjantai 28. joulukuuta 2012

Viimeistä viikonloppua viedään..

Vuoden viimeinen viikonloppu 
alkamassa, alkoi.

Me alotettiin tää viikonloppu 
alennusmyynneissä.
Mitään itselleni en ostanut, 
en jaksanut M kanssa etsiä ja sovitella.
M sai kuitenkin valita itse uusia vaatteita.
Onneksi tytöllä on hyvä vaatemaku ;-)




Eilen kävi Kia kahvilla 
sekä iltapäivällä tuli Aron & Ida syömään.
Syötiin, juteltiin sekä leikittiin M uusilla leluilla.

Höppänät!
Huomenna tulee T heti aamusta moikkaamaan.
Ajattelinkin että vois mennä porukalla pulkkamäkeen 
jos ei loskaa sada.
Huomenna onkin vieraita hela dagen.
Äiti tulee isäpuoleni sekä isäpuolen lapsien kanssa käymään.
Tai itseasiassa he tulee nappaa M mukaa syömään sekä hieman shoppailee.
Mä sain leffakutsun eli käyn päiväleffassa, 
kaikenlisäksi hyvässä seurassa.. hehe

Illalla hemmotellaankin M kanssa itseämme.
Saunaan sekä tehdään jotain hyvää iltapalaa.

Nyt jos hipsis sänkyy, lukemaa hetkeks uusinta kaksplussaa tai cosmoa.
Sen jälkeen,
Unia!

p.s
Sain yhden joululahjan vielä, näin jälkikäteen
Tulee ensi viikolla




Ensi viikosta lähtien nousee tämän blogin kuvanlaatu!

Rakastuin jo.



keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulupäivä & Tapaninpäivän

Herranjumala mikä lopetus 
joulupyhille.
Joulukuusi kaatu keskelle olkkarin lattiaa
sekä kävi dippaamassa oksansa kynttilässä ennenku romahti lattialle.
Tollanen kuiva kuusihan ottaa tulen todella nopeesti.
Onneksi ei palanut muu kun latva.
Uhrasin olkkarimattomme sekä villasukkani
ettei palomiehiä jouduttu vaivaamaan.

Joulupyhät ovat siis loppumassa.

Me olemme leffoja tuijoteltu, ulkoiltu, syöyty ja nukuttu.
Ihana olla kotona vain.
M:kin nauttii selvästi.
Hän varmistaa kuitenkin joka aamu 
``int dagis idaa``

Vaikka ulkona on ollut kirpsakka pakkanen 
niin puettiin aamulla lämpimästi päälle ja lähdettiin ulos.
Puoltoista tuntia viihdyttiin ennenku nenä alkoi jäätymmän.
Tultiin sisälle lounaalle sekä vajaa parin tunnin päikkäreille.




Iltapäivällä vietettiin rääppiäisiä,
kaikki pöytään mitä jäljellä oli.
Äiti sekä isäpuoli tuli syömään.



Loppuviikosta ei ole oikein mitään suunnitelmia.
Kaupoilla olisi mukava käydä pyörähtämässä
mutta ajatus ruuhkasta ei oikein innosta.
Huomenna kuitenkin tulee vanha ystävä piipahtamassa kahvilla.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Jouluaatto 2012

Joulunaika on niin rauhallista aikaa.

Ainkain pitäisi olla.
M isä soitti eilen että haluisi että M tulisi mummolle syömään huomenna, eli tänään.
Sen jälkeen T ilmotti ettei mennäkkään koska mummo on kipeä.
No, tänään sit ilmotti että he menevätkin, 
ei mummo ole kipeä.
Helvetti mua ottaa päähän!
Oon niin täynnä tota sukua jo!
Ei voida sopia asioista ajoissa..

Meidän jouluaatto oli kumminkin 
rauhallinen, tunnelmallinen.

Aamusta katseltiin joulupukin kuumaalinjaa
sekä syötiin joulupuurot.
Puuron jälkeen M sai avata yhden paketin.
Isoimman paketin mitä kuusen alta löytyi.
Paketista paljastui punainen Stiga rattikelkka.
Kelkkailemaan lähdettiin heti ja palattiin tirsojen aikoihin.

Veljeni sekä setäni tuli 
15 maissa.
Isäni tuli jo aatonaattona.
Ruokaa rupesin kokkaamaan sekä pöytää kattamaan neljän maissa.
Viiden maissa istuttiin jo pyödässä.

Siirrettiin ruokapöytä olohuoneeseen niinkuin edelliseäkin vuonna.
Enempi tilaa syödä ja seurustella.

6kg kinkku

itse tekemät laatikot


Syötiin kaikessa rauhassa ja istuttiin.
M jaksoi myös hyvin ja ruokakin maistui.
Alkuruokaa meinaa vaan aina syödä niin paljon
 ettei kinkkua ja laatikoita saa oikein mahtumaan enään.
No, hieman saatiin kuitenkin niitäkin syötyä.

Jahka kinkut ja laatikot oli saaneet kauppansa niin siivottiin pöytä.
Kahvi tippumaan sekä herkkuja pöytään.
Jälkiruoaksi oli erillaisia kuivakakkuja, juustoja sekä luumujäädykettä.
Kaikki oli vielä eilen illalla koskemattomia.
Aamulla korkattiin kakut ja juustot.
Ei vaan mahtunut enään!


Vihdoin koitti se suurin hetki mitä M oli koko päivän kiltisti jaksanut odottaa.
Aron rupesi jakamaan joululahjoja.
Ja niitä tuli kyllä kasamäärin!

Kuusi oli ympäröity lahjoista


Suurimman lahjasaldonhan veti M ihan ylivoimaisesti.


Paketeista paljastui:
Kolme erillaista palapeliä
Kolme erillaista leego pakkausta
Uusi vauvanukke
Kävelevä/haukkuva koira
PehmoHevonen
Neljä kirjaa
Työkalupakki + työkalut
Jumpsuit
Paperia + kyniä
Hevisaurus cd-levy
Sellanen nappula peli/askartelu juttu ei mtn hajua mikä on oikealta nimeltään
Toiletti laukku
Prinsessa sähköhammasharja
Stiga rattikelkka
& 150e
Kaikki lahjat olivat hyvin mieluisia.
100e meni suoraan tilille sekä 50e sai käteistä.
Sillä haluaa M ostaa ruotsista sen prinsessa tietokoneen.
Sekä tietenkin hieman uutta päälle pantavaa.


Olin vissiin itsekkin ollut kilttinä tänä vuonna, 
ainakin sain enempi lahjoja kun viime vuonna.

Itsetehtyä glögiä+ kynttilöitä
Pentikin kynttilöitä & ikkunakoristeen
Kosmetiikkaa
Itsetehtyä käsisaippuaa + -kylpysuolaa
Imurin 
annoinkin sedälleni joululahjaksi yksinhuoltajuus todistuksen hänen imurilleen, hyvästi vko-vko imuri!
Uuden keittiö veitsisarjan 
Sisustuskirjan
Lahjakorin securitaksen järjestyksenvalvoja kurssille(!)
& 50e.

Mielusin lahja oli tuo isältä saama lahjakortti.
Mun on pitänyt hankkia nuo järkkärin paperit jo monta vuotta mutta aina vaan jäänyt.
Nyt vihdoin!

Mutta ei lahjat ole se pääasia
vaan yhdessä olo

Nyt valmistelemaan joulupäivän ateriaa.



sunnuntai 23. joulukuuta 2012

lauantai 22. joulukuuta 2012

kaksi yötä jouluun..

Meillä tuoksuu joulu 

Ihan mahtavaa, 2 yötä niin on joulu.




Kävin aamupäivällä M kanssa kaupassa.
Kaikki jouluruokaostokset tehty
sekä leivottu tarvittavat kakut.
Leipasin yhden hedelmäkakun sekä yhden maustekakun.
Se tuoksu mikä mautsekakusta tulee on taivaallinen.

Tämä on meidän toinen joulu tässä kodissa.
Tänä jouluna meille tulee syömään
isäni, veljeni sekä setäni.

Olen itse väsännyt sen minkä kerennyt ja pystynyt.
Oma tekemä jouluruoka on kuitenkin se paras jouluruoka.

Joulusiivouskin on tehty.
Nyt vain nautimme




torstai 20. joulukuuta 2012

Vauvapainotteinen päivä!

4 yötä jouluun.
Joululoma alkanut tässä kodissa.

Päiväkodin tädeille joululahjat

Tuntuu niin hyvälle saada kaikessa rauhassa olla kotona.
Leikkiä, ulkoilla M kanssa sekä siivota ja laittaa kotia joulukuntoon.

Meidän piti M kanssa alottaa joulusiivous tänään kaikessa rauhassa
mutta kappas ku keksittiin parempaa tekemistä ;-)
Emmalle leikkimään poikien kanssa!

Onneks sain hihat heilumaan ja siivouksen alotettua 
M päikkäri aikana.
Joulukuusikin olisi jo ihana, toisi enempi joulutunnelmaa
mutta oottelen kuitenkin siihen aatonaattoon.

Me saatiin pieni, kohta 5kk vauvavieras tänään hoitoon.
Onneksi tästä kodista löytyy kaksi pätevää hoitajaa pienelle hurmurille.
Onhan tässä haastetta
yksi 2,5-vuotias uhmis sekä 5kk vauva.
Mutta mainiosti meni!
M syötti, autto vaipan vaihdossa, leikitteli vauvaa sekä lueskeli kirjaa hänelle.
Jotain niin suloista 





Kummitädin murunen lähti kotiin sekä äidin rakas nukkuu kuorsaten sängyssään.
Itsekkin taidan vetäytyä nukkumaan.

Huomenna suunnataan heti aamupäivästä Keravalle
Jenniä ja murusia moikkaamaan
sekä illalla tulee T siskoineen käymään,
joululahjavaihdot!

Nyt, Hyvää yötä!







sunnuntai 16. joulukuuta 2012

kuuman glögin äärellä..

Eilen leivottuja joulutorttuja sekä kuuma glögi.
Tasainen kuorsaus kuuluu viereisestä huoneesta.

Lähdettiin aamupäivällä junalla keskustaan.
M on pyytänyt niin pitkään että pääsisi junalla matkustamaan, 
siksi ajattelinkin että mennään junalla keskustaan ja junalla takasin kotiin.
Sain perjantaina ystävältäni vinkin että Narinkkatorilla olisi lasten Joulurieha tapahtuma.
Sunnuntai päivät on oivallisia päiviä tehdä jotain mukavaa, erillaista.
Vaikka ulkona oli -6 pakkasta, lunta tuiskuttaa ja tuulee
niin oikeat vaatteet päälle vain niin pärjää.



Narinkkatorilla oli joulunen tunnelma.
Oli ohjelmaa, mm. Hevisaurus sekä Aarne alligattori esiintymässä.
Karuselleja oli kolme minne lapset juoksivat vuorotellen.
Tapahtuma oli ilmainen sekä tarjolla oli aikuisille ilmaiset kuumat glögit.
Perheen pienemmät saivat 
muksu puuroja, kaakota, mustikkamaitoa sekä naksuja.


Eilen lähdettiin aamupäivästä Emmaa ja poikia moikkaamaan.
M ja Adam leikkivät iloisesti 
ja mä sain vauvakuumettani lieventää Eliaksen kanssa.
Siinä samalla teki Emma meille upean lounaan jälkiruokia myöten!

Kattelivat lelukuvastoa innoissaan.


Tultiin kotiin nukkumaan päikkärit
minkä jälkeen käytiin kaupassa.
Olen nyt neljässä eri kaupassa käynyt metsästämässä 
piparkakuntalon osia ja ei mistään!
Huomenna jatkukoot metsästykset...

Illalla käytiin saunassa minkä jälkeen iltapalaksi herkuteltiin
iltapäivällä tehtyjä joulutorttuja
maidon keran.



perjantai 14. joulukuuta 2012

Nautinnollinen viikonloppu!

Viikonloppu alkakoot.

Olen odottanut tätä viikonloppua.
Saadaan pitkästä aikaan olla ihan kaksin M kanssa.
Nautin ajatuksestakin, 
vain minä & neitinen.

Laitetaan kotia hieman vielä joulusemmaksi.
Sain tänään yhdet verhot mitkä meinaan vaihtaa olkkariin.
Rakennetaan myös piparkakkutalo sekä leivotaan joulutorttuja.
Käydään saunassa sekä syödään hyvin.
Huomenna aamupäivästä lähdetään moikkaamaan Emmaa ja poikia
sekä sunnuntaina Jouluriehaan keskustaan.
Kiitos leo vinkistä!




Kävin tänään ennenku hain M dagiksessa kaupoilla
Löysin kauniin valkoisen joulutähden 
sekä Emmin perheen joululahjat.
Loput joululahjat käyn ostelemassa maanantaina
samalla ku käydään Christianin kanssa lounaalla keskustassa.

Oli tarkoitus että neidilläkin alkaisi maanantaina joululoma
mutta koska muumit ja Benny tulee dagikselle laulelemaan niin enhän mä nyt 
Muumei voi neidiltä riistää.
Alkakoot loma siis tiistaina!
Tässä menee siis illat pähkäillen mitä ostaa dagis tädeille
"joululahjaksi".

Tajusin myös tässä 2pvä ennenku joulukoritit piti postittaa
että pari korttia on vielä tekemättä!
Tuli pieni paniikki niidenkin kanssa.
Kaikki kuitenkin loppui hyvin ja punainen kuori pääsi matkaan.



Neitinen pyysi tänään voinko ottaa hänestä kuvia.
Kysyinkin että haluaisko hän olla pieni tonttu tyttö.
Tänä vuonna ku ei otettu joulukortti kuvia 
niin ei oo mitään joulusta neidistä.
Lopputulos oli kuitenkin taivaallisen kauniit kuvat.
Tuo tyttö on vain niin kuvauksellinen



Rauhallista viikonloppua!

torstai 13. joulukuuta 2012

Ero

Meidän reissun jälkeen oon ollut niin väsynyt,
nukkunut päivät pitkät.

Onneksi mulla alkoi eilen joululoma,
 kouluun 8. tammikuuta.
Tän viikon olenkin omistanut itselleni,
 sillä neitinenkin on päivät dagiksessa.
Ens viikolla vasta aletaan lomailee yhdessä.
Ystäviä tapailemaan sekä
joulua valmistelemaan.

Meillä on muutenkin arki muuttunut reissun jälkeen.
Iltatissi maidot jäi Venäjälle sekä M nukkuu yöt omassa sängyssä.
Yllättävän hyvin on mennyt, ei huutele tissiä sekä menee suht hyvin nukkumaan.
Nukun kuitenkin neidin huoneen lattialla kunnes yöt tasottuu.

eilen illalla
Tissin pois jäämisen lisäksi 
ollaan Ollin kanssa erottu.
Ero oli mun päätös.
Suhde ei tuntunut enään hyvälle,
 tuli stressiä enempi ku nautintoa.
Tuntu etten riittänyt sekä Ollille että neidille.
Ollille ero oli kova paikka, on edelleen.
Itselläni on helpottunut olo.
Nautin ku saan vaan olla neidin kanssa.

Elämä jatkuu sekä jonain päivänä löydän kyllä sen oikean.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Tver- S:t petersburg

Kotona olen, kokemuksen rikkaampana.
Tämä sekä eilinen päivä on mennyt univelkoja pois nukkuessa.
Saavuttiin esunnuntaina Suomeen aamu 7 maissa.
Oli ihana palata kotiin neitokaisen luokse, 
ikävä oli suuri.

keskiviikkona 5.12 pusuttelin neitiselle heipat.
Oli vaikeaa, kyyneleet vain valuivat.
Oli heti ikävä.
Heti kun M lähti äidilleni 
pakattiin mekin Ollin kanssa auto ja lähdettiin ajamaan kohti
Kouvolaa.
Tuli halvemmaksi ottaa juna Kouvolasta
kun Helsingistä.
19:25 lähti Tolstoi Juna Kouvolasta.

Junassa, just lähdetty liikkeelle.
Voin sanoa että oli aika kuumottavaa.
2 krt piti näyttää liput että pääsi edes junaan 
sekä 3 krt näytettiin Passi & Viisumi ennenku oltiin edes päästy 
Venäjän puolelle.
Junassa oli vain Venäläisiä konnareita ja he eivät osanneet edes englantia oikein..
Venäjän puolella tulivat tulli miehet kerran sekä kerran kyselivät 
Passia & Viisumia. 
00:20 venäjän aikaa ruvettiin nukkumaan.
Joskus siinä 01-02 maissa oltiin Pietarissa.
Oli kyllä suurta ja valoisaa kun katoin junan ikkunasta ulos.
06:30 saavuttiin itsenäisyyspäivänä Tveriin.

Matti, kenen luokse mentiin oli tyttöystävänsä kanssa meitä vastassa asemalla.
Otettiin paikallinen rämä bussi ja suunnattiin hotellille.
Vietiin rinkat hotellille minkä jälkeen käytii nopee lähikaupassa ostamassa jotain syötävää.
Elintarvikkeiden hinnat olivat kyllä huomattavasti elmmat kun täällä Suomessa.
Kuhan oltiin aamupalat syöty niin mentiin hetkeksi hotellille nukkumaan.






Siinä 13:00 maissa nähtii Matti minkä jälkeen suunnattiin keskustaan.
Keskustassa pyörittiin minkä jälkeen käytiin illallisella.
Matti oli järkännyt illaksi 
sauna & poreallas tilat missä vietettiin itsenäisyyspäivää.
Juotiin sekä saunottiin sekä juotiin.
Oli hauskaa!
Paikalla oli myös Matin muita ystäviä ketkä ovat samasta yliopistosta.
Kaikki olivat Suomalaisia ketkä opiskelivat Venäjänkielen opettajiksi.

Saunomisien jälkeen suunnattiin takasin keskustaan.
Mentiin paikalliseen elokuvateatteriin missä oli isot pyödät sekä DJ.
Sielä jatkettiin railakasta itsenäisyyspäivän viettoa.

Tverin elokuvateatteri
Oltiin kuitenkin Ollin kanssa nukuttu huonosti edellinen yö junassa
sekä hotellillakin sai huonosti nukuttua
 eli hipsittiin jo ennen pikkutuntei hotellille.

Seuraavana päivänä tavattiin jälleen Matti puoliltapäivinä.
Oli viimeinen päivä Tverissä.
Lähdettiin kiertelemään kauppoja, paikalliseen ostoskeskukseen.
Missä oli muuten Hai- kaloja avariossa!



Löysin neidille tuliaiset sekä itselleni unelma talvikengät!



Perjantai päivä meni siis keskustassa pyörisessä ja hyvin syödessä.
Yleensä kun olen ulkomailla halua syödä "maan tavoin".
Niin tein nytkin, Venäläistä kotiruokaa.





Oltiin hotellilla joskus ilta yhdeksän jälkeen.
Pakattiin kamat sekä käytiin suihkussa
minkä jälkeen untenmaille.

Lauantaina aikasin aamulla lähti juna kohti Pietaria.
Matti lähti meidän venäjänkielen tulkiksi sekä seuraksi.
Juna pietariin oli kyllä kokemus.


just heränneenä
Sain nukuttua joku 4h. 
Kun avasin silmät oli ulkona järkyttävä lumipyry.
Matkalla näky 2 junaakin miktä olivat suitsuneet raiteilta,
pisti hieman miettimään meidän junamatkaa mitä oli vielä 3h jäljellä...
Hengissä selvittiin kuitenkin.
Junassa juotiin teetä sekä ihan vain levättiin.

Pietariin saavuttiin puolen päivän jälkeen.
Otettiin juna-asemalta metro ja suunnattiin hostellille.
Oli ensinmäinen sekä viimeinen hostelli yö, ainakin Venäjällä!




Pietarissa pyörittiin ja katseltiin, ihailtiin.
Oli kyllä ihan toista kuin Tverissä.
Tver oli kyllä enempi Venäjää kuin Pietari.
Eli tykkäsin enempi kyllä Tveristä.









Tuo lauantai ilta ei sit loppunut kuitenkaan niin mukavasti.
Oltiin rättiväseninä kävelemässä kohti hostellia kun nähtiinkin
että hostellin edessä oli 3 ambulanssia, 1 elvytysauto, paloautoja sekä jotain kaasupelastusautoja.
Talo missä hostelli oli on todella suuri, eli kaasupalo oli voinut olla missä vain.
Jopa hostellissa.
Ei päästä siis nukkumaan vielä vaikka 5h päästä olisi juna Suomeen lähtenyt.
Mulla oli onneksi mukana kaikki passit, viisumit sekä maihinnousukortti.
Jos ei oltaisi päästy enään hostellille ja kamamme olisi palanneet.
Ollilla ei kuitenkaan ollut mukana maihinnousukortti.
Ilman sitä korttia ei pääse takasin Suomeen.
Ilman sitä korttia pääsee myös suoraan kuulusteluihin ja sakot päälle.
Mulla ei ollut todellakaan kiinnostusta jäädä vielä Venäjälle
eli toivoin sydämmenipuolesta että päästäisiin hostellille vielä.
Onneksi yöllä päästiinkin!

Sunnuntaina aamulla otettiinkin taksi
Finskille.
Allegroon ja kotiin
tullien ja tarkastuksien läpi.